Taas on tapahtunut pientä edistystä, tänään Bestis nousi kipolle itse seisomaan ja pysyi siinä aika hyvin pystyssä ilman, että korjasin asentoa. Ulkona pissatessa kyykistyy ja vauhti on hurjaa vaikkei takajalat toimikaan. Muutamaan kertaan on ottanut yhden-kaksi haparoivaa askelta.

Glenda on saanut tehdä kaikenlaista nyt viikonlopun aikana. Eilen meidän piti osallistua tokonäytökseen, mutta koska paikalla oli ollut vähän porukkaa ja huono ilma niin meitä ei tarvittukaan. Mutta koska olin jo suunnitellut treenaavani, niin käytiin sitten Kupittaalla ottamassa vähän tokoa. Tuntui mukavalta, tehtiin seuraamista, idari, luoksetuloa, ohjattua ja kaukoja. Kaikki meni oikeastaan ihan kivasti, mitään kauhean ihmeellistä ei tullut esille.

Tänään aamulla lähdettiin aikaisin laskemaan lampaita Raisioon ja Glenda sai piiiiiitkästä aikaa paimentaa. Sekin tuntui hyvältä, käskyt menivät suhteellisen hyvin perille ja Glenda oli jopa melko rauhallinen kuljetuttaessaan. Suuntakäskyt pitäisi saada kyllä vielä varmemmiksi, nyt tekee vähän liikaa suuntapäätöksiä lampaiden mukaan eikä käskyjen mukaan.

Päivällä oli hakutreenit Huvilinnussa, Glendalle ensin vasemmalle tyhjä, pisto ei ollut kovin hyvä, mutta kelpuutin kuitenkin. Sitten oikealla etukulmassa maalimies ja sieltä ilmaisu, pisto taas huono, ilmaisu hyvä. Kolmas vasemmalla tyhjä, kääntyi varmaan ainakin neljä kertaa väärään suuntaan enkä millään meinannut saada sitä oikeaan suuntaan. Lopulta kuitenkin sain, joten päästiin jatkamaan treeniä.
Neljäs oli oikealla suorapalkka, tämä ok. Viimeisenä piti olla valmis ja suora palkka, mutta kolmannen piston ongelmien takia otin haamun, joka siirtyi sitten alueella näyttäytymisen jälkeen eteenpäin. Nyt oli hyvä pisto, maalimieheltä sai suoran palkan.
Pitää ensi treenissä ottaa noita eteenpäin siirtyviä haamuja.
Treenin lopuksi tosin tajusin, että ensimmäiselle koiralle mentiin etukulmaan aika lailla siitä kohtia mistä lähetin kolmannelle, eli ehkä siinä meni vähän turhan voimakas tuulitunneli tms. Mutta voisi se silti oikein kääntyä...

Hakuilun jälkeen innostuin vielä tekemään helpon keppiharjoituksen, mutta tunari kun olen niin ei enää löydetty jäljen alkua Glendan kanssa. Huoh. Onneksi Glenda loppujen lopuksi kuitenkin löysi jäljen ja sellaisesta kohtaa, että vielä oli kolme keppiä jäljellä. Nämä nousi ihan yllättävän hyvin, jee :). Näitä lisää.

1568746.jpg

1568750.jpg

Bestis pääsi kassissa mukaan paimennusreissulle, ettei sen tarvinnut jäädä yksin kotiin :).