Glenda teki tänään ahkeraan pk-juttuja. Aamupäivällä ensin jäljesti keppijäljen, taas yhdellä kulmalla ja kuudella kepillä. Olen tyytyväinen, vaikka yksi keppi jäikin. Muut kepit nosti tosi hyvin ja pysyi nätisti jäljen päällä  ja kulmakin sujui ongelmitta.
Keppilaskuri: 26/30
Päivällä oli vuorossa hakutreenit, Glendalle neljä maalimiestä ja yksi tyhjä. Vasemmassa etukulmassa ensin suora palkka suoraan edessä, ok. Oikealla etukulmassa näyttäytyi maalimies, joka siirtyi alueella eteenpäin ja sieltä ilmaisu, ok. Vasemmalla tämän jälkeen samanlainen, mutta suorapalkalla, ok. Oikealle tyhjä, joka oli ihan hyvän levyinen ja suuntainen, mutta ehkä vähän turhan aikaisin kääntyi eteenpäin - tosin siinä kohtaa oli myös kallio, jolta olisi ollut tosi hankala päästä alas. Eli ei hyvä, muttei kauhean huonokaan. Viimeiseksi vasemmalla suorapalkka hyvässä risupiilossa, joka osoittautuikin aika hankalaksi paikallistaa. Glenda teki nätin piston ja sai maalimiehestä hajun, muttei millään meinannut löytää, mutta sitkeästi teki töitä ja vihdoin löysi piilon :). Ihan kiva treeni siis taas.

Bestis on saanut tehdä kaikenlaista aktiivista, aamulla oli ihmettelemässä agilitykisoissa, sitten pääsi metsään tepastelemaan jäljen vanhentumista odotellessa ja illalla pääsi mukaan synttäreille. Suurimman osan ajasta on ollut pystyssä ja kävellyt, vähän koettaa juostakin pupuloikkien :).

Tepsu ei saanut tänään enää mitään sen ihmeellisempää aktiviteettia, mutta se pikku-possu meinasi karata täältä mukaan, kun lähdin Glendan kanssa hakutreeneihin :D. Illalla pääsi takaisin omaan kotiinsa vanhempien luokse, niin saa taas olla rauhassa nukkuen ja syöden :).