Bestis pääsi keskiviikkona fysioterapeutin käsittelyyn, ensin katsottiin vähän liikkumista ja sen jälkeen hierottiin ja lopuksi vielä sain taas vinkkejä jatkoon.

Se oli, onneksi, ihan yllättävän hyvässä kunnossa. Oikea takajalka on edelleen selkeästi huonompi, jää helposti väärinpäin ja sen korjaamiseen sillä kestää kauan, samoin kipuherkkyys on aika heikko oikeassa jalassa. Vasen takajalka on huomattavasti parempi kuin oikea, sen korjaa aika nopeastikin oikeaan asentoon, mikäli käännetään väärinpäin.

Oikean takajalan heikkoudesta johtuen on tietysti kompensoinut liikkumista vasemmalla etujalalla, joten vasen etupuoli oli hieman enemmän jumissa kuin oikea. Edelleen sillä on oikealla puolella selkärangan vieressä (ilmeisesti?) erikoinen kohta, jota rapsuttamalla alkaa vatkaamaan oikeaa takajalkaa.

Lihakset eivät ole normaalisti kehittyneet, eli senkin takia vaikuttaa ihan tosi luikulta ja kapoiselta, kun on aika pienet lihakset. Tämäkin tietysti ihan ymmärrettävää.

Positiivista oli kuitenkin, että on mennyt eteenpäin, ei kaatuile enää niin paljon kuin aiemmin (tietysti nyt näillä liukkailla sen on aika hankala välillä liikkua...), eikä ollut ihan hirveän pahassa kunnossa, vaikka luultavasti tämä onkin se tila millä mennään eteenpäin...

Bestis oli ihan hurjan reipas, kerran meinasi vain nousta hierontakäsittelystä ylös, ei pissannut eikä kakannut sisälle missään vaiheessa ja muutenkin antoi ihan suhteellisen hyvin käsitellä itseään. Välillä tosin oli ovella lähdössä jo kotiin, mutta namilla tuli aina takaisin, ahne se on kyllä :)

Ensi viikolla saan olla itse Bestiksen kanssa, joten päästään taas jumppaamaan paremmin ja toukokuun alussa toivottavasti Pesti pääsee enemmän kotiin, kun muutetaan vähän Pesti-ystävällisempän asuntoon :)