Aamulenkin yhteydessä tehtiin pienet tokot, Bestis sai aloittaa seuraamisella, jossa nyt piti päätä aika hyvin pystyssä (viikolla se seuras pää tosi alhaalla - on tainnut unohtua kirjata). Maahanmeno hyvä pienellä avulla. Luoksetulo nopea kun näkee lelun, perusasentoon tulo vaatii enemmän treeniä edelleen, mutta nyt tein paljon sivullekutsumisia vähän siitä sun tästä ja niistä palkkaa. Vaikutti ainakin vähän paremmalta :). Seisahtuminen myös hyvä avuilla, lopuksi paljon leikkiä taas. Pesti oli taitava tänään :)

Glenda teki myös seuraamista, joka tuntui hyvältä. Luoksetuloja kierrolla eteen, ok. Noutoja pariin kertaan tasamaanoutona, näissä meinas kerran tulla sivulle, muuten ok. Lopuksi vielä kierroilla, ok. Ihan vimpaksi vielä eteenmeno ilman palkkaa ja maahanlaitto, hyvä!

Viikolta on jäänyt kirjaamatta kaikenlaista, käytiin maanantaina tosiaan pienesti tottistelemassa ja sain Sannalta kaivattuja apuja Pestin kanssa, en ollut tuota pään alhaalla pitämistä niin tajunnut. Keskiviikkona käytiin laskemassa lampaat kuten yleensäkin ja tällä kertaa Glenda teki yhdellä laitumella ihan loistavat hakukaaret, muilla vähän sinne päin enemmänkin... Pitäis käydä treenaamassa oikeissa treeneissä, mutta kun aina on jotain treenien aikaan, 95% töitä :-(.

Pestistä on kuoriutunut ihan todellinen uimamaisteri, haki keppejä Glendan nenän edestä, kun käytiin paimennuksen jälkeen uittamassa koirat. Hassu tapaus, kun nyt on niin tohkeissaan uimisesta ja muutama viikko sitten ei vielä yhtään uskaltanut :)

Tänään illalla tehtiin esineruutu, molemmille taas yksi esine, Glendalle esine jätettiin tallauksen yhteydessä ja Bestis sai nähdä viennin. Glenda oli tosi hyvä, lähti ihan sikalujaa ja ajattelin jo, että taas juostaan, mutta ihan hetken päästä tuli jo esineen kanssa - jee! :) Pestikin oli taitava, lähti hyvin ja suoraan, paikallisti nopeasti ja ilman kehoituksia lähti tuomaan, nyt vain tiputti sen viiden metrin päähän musta. No, edistystä kuitenkin, pitää treenata lisää ja opettaa tuomaan loppuun asti.

Bestis sai myös ihan ihkaoman hyppyesteen, kun rakentelin sellaisen töistä nyysityistä pahveista. Se on hyvä Bestikselle, kun on niin kevyt, että kolautuksesta kaatuu helposti. Sitä ollaan muutamaan kertaan harjoiteltu, mutta vaatii edelleen paljon opettelua.