Kun vielä on lunta niin paljon, niin päätettiin treenata laatikkotreenejä parkkiksella vielä tää viikko. Saatiin piiloja kasaan yhteensä 7, eli ihan mukavasti. Glenda aloitti, sillä oli tarkoituksena eka olla suora palkka, mutta nappas rullan heti piilon kohdalla, eli ilmaisu. Toisella kerralla nappas rullan jo heti hajusta, aikaisemman piilon kohdalla, tästä vaan primitiivisesti kielsin ja otettiin uusiksi. Nyt malttoi tarkentaa paremmin ja ilmaisu ok. Kolmas kerta piti taas olla suora palkka, jos maalimies ehtii, mutta ei ehtinyt, muuten ihan ok. Neljännellä kerralla laitettiin piilo aika etualalle, jolloin Glenda meinas juosta ohi, nappas kuitenkin hajun hyvin ja tästä saikin sitten lopulta sen suoran palkan :)

Hankala treeni, kaikilla koirilla tuli jotain ihme säätämistä esiin, ollaan tehty näitä niin harvoin. En ole huolissani tuosta Glendan "valeesta", kun kuitenkin oli selkeästi hajulla, mutta se ei ole hyvä, että ottaa sen niin tosi nopeasti. Pitää miettiä metsätreeneihin tähän jotain, esim. vinkuleluja maalimiehille, että sais heti vingutettua kun Glenda on lähellä?

Bestis sai tokoilla ennen treenejä, seuraamista otin namilla ja käännöksillä vasempaan, vaikutti ihan kivalta. Seisahtumisesta eka palkka aika nopeasti, sitten pysymisellä kun kiersin taakse ja lopuksi sai heti pysähdyksestä. Ruutua tehtiin moneen kertaan lähettäen tyhjään ja odottelin, että etsii paikkaa (vähän hankalaa), sekä pariin kertaan suoraan pallolle. Bestis vaikutti tänään(kin) kivalta :)