Hui ja Hanna kisasivat tänään siis Noormarkussa tokon avoimessa luokassa ja hienosti napsahti ykköstulos pistein 182,5! :) Onnea tätäkin kautta Hanna&Hui! :))

Meillä on vähän hiljaisempaa (edelleen tai taas, ihan miten vaan...). Viime viikon torstaina piti osallistua Längelmäellä Tending-treeneihin, mutta suunnitelmien muuttuessa jäätiin sieltä pois. Ihan hyvä niin, sillä molemmat tytöt aloittivat juoksunsa keskiviikkona, eli ei oltais kuitenkaan päästy treenaamaan. Bestikselle on turhan liukasta edelleen treenata mitään ihmeempiä, ollaan lähinnä keskitytty sisällä jumppaamiseen, kaukoihin (jotka edistyvät, oon aika innoissani niistä :) ja tunariin. Tunarissa ollaan nyt siinä vaiheessa, että useimmiten Pesti tuo oikean, mutta jonkin verran se häslää ja maistelee. Oon kuvitellut, että se vähenee/poistuu rutiinin myötä, katsellaan.