Tänään treffattiin Marian kanssa ja pitkästä aikaa treenattiin jotain muuta kuin keskenämme kotona / kotipihalla :). Liukasta oli, joten Bestis tyytyi tekemään vain kaukoja ja tunarin, eipä me muutenkaan oikein muuta olla puuhasteltu...

Kaukoissa näytettiin ensin seiso-istu ja istu-seiso -vaihtoja. Ensimmäiset sujuvat hyvin, nyt luulen jo, että Pesti oikeasti osaa tuon. Jälkimmäisessä tuli ekalla kerralla pomppu eteenpäin, sen jälkeen monta hyvää toistoa, mutta ainakin kerran myös pomppu eteen. Kuitenkin kaikkinensa ihan kivasti. Näytettiin myös maahan-seiso ja seiso-maahan -vaihtoja, joista ensimmäinen on jo aika hyvällä mallilla, mutta jälkimmäinen vaatii vielä treeniä.
Maria kuitenkin vahvisti mun oloa siitä, että ihan hyvällä mallilla ollaan, joten jatketaan hinkkaamista - sitä riittää!

Tunarissa lainattiin Marian kapuloita, laitoin vieraat kapulat aika kiinni toisiinsa ja oma oli n. kello neljässä. Pesti haisteli aluksi tosi hyvin, vähän kyllä häsläs omaan tyyliinsä, mutta kuitenkin. Ei sitten jotenkaan uskaltanut(??) ottaa omaa kapulaa kuitenkaan, vaan nappas viereisen. Nyt on jo oppinut, että jos lähden liikkumaan niin palaa takaisin, joten meni itsekseen takaisin. Haisteli taas ihan suht ok:sti, nappas oman, mutta jäikin vieraiden päälle pötkölleen. Oottelin vaan rauhassa ja kohtahan se sieltä tuli :). Ei nyt mikään kympin suoritus todellakaan, mutta en vieläkään jaksa huolestua, eikä Mariakaan näyttänyt ihan kauhistuneelta :D.
Ei olla taas hetkeen tunaria tehty, kun pihalla on ollut niin liukasta, se on ainakin yksi hyvä selitys sähläykselle. Toinen on se, että edellisellä kerrallla Pesti toi pariin kertaan vääriä, ehkä se oli jäänyt mieleen ja siksi oli vähän epävarmana.

Ei muuta kuin lisää treeniä vaan molempiin, toistaiseksi oon tykännyt hinkuttaa aina silloin tällöin näitä :))