Maanantaina hakuiltiin Paimiossa, mistä löytyi samalla tiistaiseen risottoon suppilovahveroita, nam :))

Bestis jatkoi neljän piston linjallaan, pohdiskelin siinä treenin alussa, että koetanko nyt sitä tyhjää vai pitäiskö sitten kuitenkin ottaa ensin eteenpäin kääntymistä. Päädyttiin yhdessä jälkimmäiseen, joten treenisuunnitelmana oli tehdä kaksi ekaa haamuina niin, että haamut etenevät alueella jonkin verran, jotta saatais Pesti kääntymään, kaksi vikaa valmiina.

Eka meni ihan ok:sti, paitsi että mm ei löytänyt oikealle piilolle, joten Bestis pääsi piilolle lähes suoraan.

Toinen menikin sitten käteen. Kahdella ekalla lähetyksellä kääntyi väärään suuntaan (mistä tuuli ja mistä kuljettiin autoille), pelkäsin jo, että Bestis juoksee tielle asti...Hui. No, otettiin haamu uudestaan ja suoraan sille lähetys, tää tietty ok.

Kaksi vikaa meni hyvin.

Treenin epäonnistuminen menee nyt kyllä mun piikkiin, sillä tuuli tuli tosiaan toista reunaa pitkin - pitäisi ottaa hyvällä oikeansuuntaisella sivutuulella, kun tekee ekaa kertaa noita eteneviä. Kuitenkin oon tyytyväinen siihen, että nyt käytännössä tehtiin kaksi tyhjää, jotka meni ihan kivasti, ei Bestis niistä laske :)). Ja kaksi vikaa meni taas tosi hyvin, teki suorat hyvät syvät pistot, eli toka oli tosiaan vähän työtapaturma.
Seuraavat treenit pitää siis suunnitella vähän paremmin...