1242209824_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Glenda oli Tessaan verrattuna pitkän odotuksen ja tutkimisen tulos. Tessan kanssa harrastaessa ymmärsin, että mikäli tahtoo harrastaa ilman rajoituksia, on syytä panostaa rodun ja pennun valintaan kunnolla ja näin ollen aloin miettimään minkä rotuisen pennun tahtoisin. Pitkään ykkösenä oli australiankelpie, suurena syynä oli turkin helppohoitoisuus, mutta olin myös ihastunut muutamaan kelpieeseen. Kävin katsomassa muutamia pentueita, paria Ruotsissa ja yhtä Suomessa, lähinnä vain mielenkiinnosta ja tutustuakseni rotuun.
Jossain vaiheessa kuitenkin ihastuin entistä enemmän bortsuihin, lähinnä työlinjaisten bc:den lisääntyessä harrastuskentillä. Sitten löysin mielenkiintoisen yhdistelmän, Cabaroo-kenneliin piti syntyä pentuja yhdistelmästä Roo-Tristan, sama yhdistelmä kuin Cabaroon ihan ensimmäiset pennut. Valitettavasti Roo jäi tyhjäksi ja minä ilman pentua ja taas uusiin suunnitelmiin. Sitten huomasin, että Tending-kenneliin oli tulossa Röllille pentuja (B-pennut), näitä kävin katsomassakin pikkupentuina, valitettavasti kaikki olivat jo varattuina, joten taas pennunsaanti pitkittyi... Seuraava pentue Tendingiin oli tulossa Velholle syksyllä, lähes sama yhdistelmä kuin W-pentue, josta olin nähnyt jo Merliniä, Welmua, Rhota, Moccaa, Tinkaa ja Woomia ja kaikista pitänyt, joten jäin odottelemaan pentuetta innolla. 9.10.2002 Velho synnytti kahdeksan pientä pentua, kolme narttua ja viisi urosta ja yksi näistä tulisi minulle :)). Nartut olivat ihan mielettömän söpöjä, tummanaamaisia kaikki, mutta hurjan luontoisia - noin Tessaan verrattuna :D. Pentulaatikossa kävi melkoinen tohina ja mua jännitti. Marraskuussa kuitenkin tuli kotiin pentueen "pikkunarttu", joka oli hyvin vauhdikas ja itsenäinen, nimekseenkin tuli vauhdikkuuden vuoksi Tending Gazelle. Kutsumanimeksi annoin Velhon emän, Blendan, mukaan Glenda, toiveikkaana että minunkin pennusta tulisi isona yhtä taitava kuin mummokoira :).

Glenda oli pentuna tosi vaativa, etenkin kun olin tottunut kilttiin beagleen, joka innostuu vain ruoasta. Glenda tykkäsi juosta, se vain juoksi ja juoksi ja juoksi, eikä antanut kiinni. Vajaa kymmenviikkoisena se lähti sisälläkin juoksemaan karkuun, kun huomasi että otan pannan käteen, se kun oli sitä mieltä, että vapaana on paaaaaljon kivampi juosta ja touhuta, kuin kahlittuna hihnaan. Arkielämä ei siis alkanut ihan hirveän helposti... Treeneissä se oli alusta asti suhteellisen helppo, lukuunottamatta sitä, että tykkäsi lelujenkin kanssa vain juosta. Karkuun ja kovaa, lelut oli hyvä omia. Muuten se keskittyi loistavasti mun mielestä, oli aina innokas, tykkäsi leluista ja nameista ja oli superhelppo noin muuten.
Pikkuhiljaa me saimme yhteispelin toimimaan, tai minä ehkä aloin ymmärtämään bordercollien sielunelämää, lelut alkoivat palautumaan ja hihnaankin pieni villi bc alkoi suostumaan.

Tokoa ja hakua treenattiin ihan pienestä pitäen, ensimmäisiin tokokisoihin osallistuttiin Glendan ollessa muutaman päivän yli vuoden, tuloksena hieno ykköstulos ja luokkavoitto. Avoin luokka oli meille kaikkein hankalin ja sieltä ensimmäisestä kisasta saatiin hyvä kakkostulos, toisesta kisasta nippanappa ykköstulos, mutta kuitenkin siirto voittajaan. Voittajan liikkeitä treenattiin puolisen vuotta ja ykköstulos saatiin heti ensimmäisellä yrityksellä. EVL:n liikkeitä treenattiin taas puolisen vuotta, jonka jälkeen saatiin muutamasta ensimmäisestä kisasta kaksi ykköstä, sitten tuli muutama epäonninen kisa ja valioituminen syksyllä. Tokossa ollaan valioitumisen jälkeen kisattu parissa SM-karsinnassa, huonoin menestyksin, kun aina on jokin liike nollautunut. Pari ulkomaan matkaa ollaan myös tehty, joista molemmista tuloksina uudet valionarvot.

Glendan kanssa on ollut tosi kiva kisata tokoa, se on aina valmis ja innokas ilman palkkaakin, tosin välillä innokkuus on ollut jo vähän ehkä liiallista... Meidän kompastuskivinä ovat olleet alussa noudot, niissä kun näkyi tosi pitkään Glendan tahto vain juosta ja omia lelut. Vanhempana kuitenkin osasin kouluttaa sen oikein ja nykyisin noudotkin ovat ihan hyviä - lukuunottamatta tunnistusnoutoa, jota rehellisesti sanottuna Glenda ei edelleenkään kunnolla osaa. Sillä on kuitenkin ollut muut liikkeet niin vahvoja, että on saanut ykköstuloksia tunnarin nollautuessakin.

Haussa edettiin hitaasti, vaikkei välttämättä hirveän varmasti kuitenkaan... Metsässä meidän ongelma oli aluksi, yllätys yllätys, vähän liiallinen juokseminen. Glenda siis keksi hyvän tavan paikallistaa maalimiehet, juoksemalla ympyrää alueen loppupuolella. Tämä saatiin kuitenkin ihan suhteellisen helposti kuriin, mutta sen jälkeen ongelmaksi ilmeni ilmaisemattomuus. Glenda oli siis jo ilmeisesti liian vanha ja tottunut suoriin palkkoihin, joten ilmaisemisen opettaminen oli melko haastavaa. Kisoihin päästiin kuitenkin keväällä 2006 ja kahdella kisalla voittajaluokkaan, josta saatiin saman vuoden joulukuussa ensimmäinen ykköstulos. Sen jälkeen tuli taas kaikenmaailman kummallisuuksia esiin kisoissa, joiden kanssa sai todella tehdä töitä. Kesällä 2009 pitkä työ kuitenkin vihdoin palkittiin ensin hyvällä kakkostuloksella yhden maalimiehen jäädessä metsään, jonka jälkeen saimme kaksi ykköstulosta putkeen. Jälkimmäinen tuli piirinmestaruuskisoista, joissa Glenda oli puolustamassa mestaruuttaan. Teimme (harmikseni, en pidä juurikaan PiirM-pokaalista ;) kisan parhaan hakukoirien tuloksen ja sen myötä Glendasta tuli käyttövalio sekä piirinmestari. KVA on Glendan valionarvoista minun eniten arvostamani, sillä me jouduimme tosiaan hieman hakkaamaan päätä seinään sen kanssa. Onneksi meillä on ollut loistavat hakutreenikaverit koko Glendan haku-uran ajan, kiitos heille kaikista neuvoista ja avusta tiellämme kohti valioitumista! :)

Agilityä ollaan treenattu myös jonkin verran, nuorempana enemmän, vanhempana jo hyyyvin vähän. Glenda on melko näppärä agilitykoira, rimat pysyy hyvin ja kontaktit se osaa hienosti, mutta pujottelu ei suju varmasti kuin toiselta puolelta. Treeni kenties auttaisi... Kisattu ollaan agilityssä kuitenkin vajaa viisitoista kertaa ja noustu kakkosluokkaan. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Glenda saa jättää agilitykentät nuoremmilleen, sillä se on vähän liian riskialtista meidän vauhtikallolle.

Paimennus aloitettiin Glendan ollessa jo vähän vanhempi, ja nyt voisin todeta, että Glendalle epäsopivaan tyyliin latistaen sen itseluottamusta. Muutama kesä ollaan kuitenkin oltu "kesätöissä" tarkistamassa lampaita muutamalta laitumelta ja tällaiset epäviralliset työt se tekee ihan mukavasti :). Yhdessä kokeessa ollaan käyty aktiivivuonna 2006, jolloin Glenda suoritti hyväksytysti paimenkoirayhdistyksen perusradan.

Aloitimme vielä lähes eläkeiällä jäljestyksen uutena lajina ja sen myötä olemme tutustuneet myös etsintäkokeen saloihin. Jäljestyksessä Glenda on vähän turhan vauhdikas (yllättävää?), mutta kuitenkin melko hyvin saanut juonen päästä kiinni. Syksyllä 2009 kävimme yhdessä kokeessa saavuttaen alokasluokasta koulutustunnuksen JK1. Etsintäkokeessa on ollut tarkoitus vielä kisata, saa nähdä ehdimmekö vielä.

Arkielämässä Glenda on nykyisin myös hyvin helppo koira, sen miinuspuoliin kuuluu se, että se on kotona ehkä aavistuksen liiankin herkkä (tosin minua ei haittaa, jotain muuta ehkä saattaisi haitata) eikä ole maailman sosiaalisin muille koirille. Tuttujen koirien ja sellaisten koirien, jotka eivät tule sen iholle, kanssa se tulee toimeen, mutta muuten se on aika tiukkis. Kuitenkin minulle Glenda on sopinut loistavasti ja elämä sen kanssa on helppoa. Vanhemmiten Glendasta on tullut aika paha televisioaddikti, katsoo siis pitkiäkin aikoja televisiota vaikka yksikseen. Sillä on "oma" tuoli, miltä saa katsella ja siinä se usein onkin :). Sen lempiohjelmia on luontodokumentit ja erilaiset koirista ja lampaista kertovat ohjelmat. Suurin suosikki tähän asti on kuitenkin ollut Wallace & Gromit -vaha-animaatio :)). Tennis ja jalkapallo ei kuitenkaan kiinnosta muuten niin sporttista Glendaa ;)

Glenda on ollut perusterve koira koko elämänsä sekä luustoltaan terve. Silmissä sillä on todettu sikiöaikainen jäänne PPM sekä 7-vuotiaana todettu kortikaalinen kaihi. Kaihin vuoksi pitää seurata Glendan näköä, mutta tällä hetkellä se ei tunnu vaikuttavan vielä, en ole huomannut mitään muutosta - tuskin tietäisin koko kaihista ilman silmäpeilausta. Glenda on ollut aina hyvin räjähtävä koira, mutta siitä huolimatta sillä on ollut yllättävän vähän mitään tapaturmia. Jonkin verran sillä on ollut agilityvammoja, mistä johtuen se on jättänyt agilityn toistaiseksi (ja luultavasti pysyvästi) muille.

Glendan sisarukset ovat myös olleet taitavia omissa perheissään, Jarru-veli on sekä jäljeltä että viestiltä käyttövalio ja viestin Suomen Mestari vuodelta 2006. Jasmin-sisko ja Joona-veli ovat TVA:ta ja kisaavat jäljellä kolmosluokassa. Gisa-sisko kisaa jäljellä kolmosluokassa, josta se on käyttövalio, ja tokossa evl:ssä. Veljekset Uuno ja Naru kisaavat agilityssä kolmosluokassa ja Naru on valiokin. Tarmo-veli sen sijaan on töissä tullilla huumekoirana.

Glenda on myös äitinä kuudelle pennulle, jotka ovat tosi mukavanoloisia nuoria koiria, pennuista voit lukea lisää niiden omalta sivulta :)

 

1242209830_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242209837_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242209844_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Se tosiaan tykkää juosta :)

1242209851_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hurja irvistys Urho-bulldogille, tiukka täti.